Miten saan lapseni lukemaan kirjoja olematta tyranni?

Lukeminen on hauskaa, tärkeää, kiinnostavaa, mukavaa ajankulua, välttämätöntä oppimiselle – ja silti lapsi ei lue. Miten lasta voi parhaiten kannustaa lukemaan? Pitääkö palkita, houkutella, tyrkyttää? Missä määrin voi vaatia lasta lukemaan kirjoja vapaa-ajallaan ja milloin taas vanhemman pitää ymmärtää, että muitakin kiinnostuksen kohteita voi ja saa olla? 

Kansainvälisenä lukutaidon päivänä on hyvä aloittaa uusi blogi lasten lukemiseen liittyvillä pohdinnoilla.

Visioni vanhemmuudesta ja kuinkas sitten kävikään

Opin lukemaan karvan verran alle seitsenvuotiaana ja sen jälkeen olenkin lukenut aika monta kirjaa. Lukemisesta tuli lapsena yksi ehdoton lempitekemiseni. Muistan, miten saatoin mennä lauantaina kirjastoon, lainata 15 kirjaa ja tulla seuraavana lauantaina lainaamaan uudet 15 kirjaa. Olin kaikki ehtinyt lukea siinä välissä, ja osan jopa kahteen kertaan. Kieltämättä lukeminen on edelleen lempipuuhiani. Rakastan tarinoita, ja paras tapa päästä kiinni kunnon tarinan tunnelmaan on lukea.

Olen myös aina ollut kiinnostunut kasvatuksesta ja oppimisesta. Ehkä tähän liittyen, tai sitten ihan muuten vain, en koskaan kokonaan lakannut lukemasta lasten- ja nuortenkirjoja. Nuorena aikuisena väijyin kirjaston lastenosaston hyllyjen välissä ja sieppasin himoitsemani lastenkirjan nopeasti ja salaa, ettei kukaan vain huomaisi. Tai sitten verhouduin partiojohtajan rooliin, ja olin etsimässä iltasatuja sudenpennuille. Odotin malttamattomana tulevani riittävän vanhaksi, jotta minun luultaisiin lainaavan lastenkirjoja omille lapsilleni.

Ensimmäinen lapseni syntyessä minulla oli paljon erilaisia näkemyksiä hyvästä vanhemmuudesta. Lapselle lukeminen on yksi niistä harvoista periaatteista, jotka ovat edelleen jäljellä. Esikoinen vastasikin lukevan äidin odotuksiin: ollessaan vain vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen hän innostui kovasti kirjoista. Lyhykäinen komento ”lue!” kuultiin monta kertaa päivässä, kun puutarhatontun kokoinen kiharapää seisoi vankasti kahdella jalalla ja ojensi isälleen tai äidilleen lastenkirjaa.

Tai no en tiedä siitä lastenkirjasta. Kaikki kiinnosti, mikä vain suinkin näytti luettavalta: lasten kuvakirjat, sarjakuvat, lasten tietokirjat, valokuva-albumit, mainoslehtiset ja lajintunnistusoppaat. Niitä sitten luettiin - ja osattiin ulkoa. Muutamista, kuten lintukirjasta, tuli suosikkeja, joita luettiin uudestaan ja uudestaan. Oli kuulkaa ympäristökasvattajaäiti ylpeä, kun alta kaksivuotias esitteli perhetutuille kirjasta kuningaskalastajan, hömötiaisen ja tunturipöllön.

Erilaiset sisarukset

Esikoinen kasvoi, syntyi toinen ja kolmas lapsi. Lastenhuoneessa saatettiin lukea samana iltana kolme iltasatua – jokaiselle lapselle hänen kehitystasoaan vastaava satu. Suosittelen! (Mutta kyllä se vei aikaa.) Esikoinen oppi lukemaan itse ja meni kouluun. Ekaluokan lukukisa sytytti hänessä palon lukea itse, ilmeisen pysyvästi. Nykyisin neljätoistavuotias lukee luullakseni vähintään romaanin viikossa.

Keskimmäinen ja kuopus saivat siis pikkulapsina myös osansa ääneen lukemisesta. Molemmat osaavat arvostaa hyvää tarinaa ja pitävät edelleen siitä, että heille luetaan ääneen. Vastaavaa itse lukemisen paloa kuin esikoisessa heissä ei kuitenkaan syttynyt. Oli niin paljon muutakin tekemistä, tai kirjaan ei vain tullut tartuttua tai lukeminen ei vielä sujunut niin sukkelasti, että itseä aidosti kiinnostavia kirjoja olisi jaksanut lukea. Puhelimella tai tietokoneella pelaaminen on selkeästi lukemisen kanssa kilpailevaa, lapsen mielestä kiinnostavaa tekemistä. Pelaaminen vastaa osittain samoihin tarpeisiin kuin kirja, mutta ruudun imu on näille lapsille voimakkaampi kuin kirjan.

Perheessäni on jäseniä, joille lukeminen ei olekaan intohimo! Miten sellaiseen osaa edes suhtautua? Onko kaikkien pakko lukea? Sammutanko sen vähäisenkin kipinän, jos pakotan lapsen lukemaan? Onko lahjominen sallittua ja auttaako se? Miten saan lapseni lukemaan olematta tyranni?

Koska pidän keskittyvää lukemista tärkeänä taitona - tulevaisuudessakin - olen pähkäillyt tätä lukemiseen kannustamista melko paljon. Joitakin ajatuksia haluaisin jakaa eteenpäin täällä blogissa. Olet tervetullut pohtimaan tätä ja muita kasvatukseen liittyviä kysymyksiä kanssani!