Ääneen lukemisen jalo taito

Lapselle kannattaa lukea ääneen. Yhdessä lukeminen on sekä kivaa että hyödyllistä. Vauvakin kuuntelee kirjoja mielellään - hetken - ja taaperosta alkaen lukeminen on yleensä mieluisaa tekemistä, jota voi tehdä uudestaan ja uudestaan. Meidän lapset ovat oppineet tykkäämään kirjoista oikein tosissaan suunnilleen puolentoista vuoden iässä, mutta ikä varmaan vaihtelee.

Lukemisesta on ihan oikeaa hyötyä lapsen kehitykselle: sanavarasto kasvaa, tarinoiden myötä oppii empatiaa ja taitaa siinä lukemista kuunnellessa vähän keskittymiskykyäkin joutua harjoittamaan. Lapsi omaksuu kirjoista käsitteitä ja faktatietoa ihan huomaamattaan. Aikuinenkin oppii kaikenlaista siinä sivussa, etenkin lapsen kysymyksiin vastaillessa.

Ääneen lukemista ei voi aloittaa liian varhain! Isä ja minä loppuvuodesta 1973.

Lukemisessa on myös käytännöllisiä puolia. Kun jaloissa pyörii pari-kolme riehakasta leikki-ikäistä, lasten kaappaaminen kainaloon sohvalle lukemaan rauhoittaa villiä menoa ainakin hetkeksi. Kirjoja voi lukea paikoissa, joissa lapsi ei oikein voi tehdä muuta: autossa, bussissa, terveyskeskuksen odotushuoneessa tai vaikka kirkossa.  (Tosin kirkossa kirjoja ei ole koskaan riittävästi mukana - viisivuotias ehtii yhden sunnuntaijumalanpalveluksen aikana selata läpi neljä-viisi kuvakirjaa, järjestää hyllyssä olevat virsikirjat kahdesti, kysyä äidiltä visaisia kysymyksiä kesken saarnan ja käydä kertaalleen tanssahtelemassa kirkkosalin keskilattialla, ja silti tekeminen loppuu kesken. Tiedän, koska olen kokeillut.)

Meillä ääneen lukemiseen on käytetty ihan kohtalaisen paljon aikaa. Lapsia perheessä on kolme, ja monta vuotta jokaiselle heistä luettiin oma iltasatu joka ilta. Pitihän kaikkien saada kuulla jotakin itseään kiinnostavaa! Lastenhuoneessa vierähti sadunluvussa helposti kolmesta vartista puoleentoista tuntiin kerralla. Sattuneesta syystä me vanhemmat luimme satuja vuoroiltoina. Toisella vanhemmista oli aina mukavan rauhallista!

Keskeyttämisen vielä jalompi taito

Kun lapsi oppii itse lukemaan, ääneen lukemisen tavasta ei kannattaisi heti luopua. Vaikka pikkukoululainen osaa lukea ihan itse, hän ei ehkä jaksa vielä lukea kovin pitkiä tarinoita, vaikka ne kiinnostaisivatkin kovasti. Toisaalta ääneen lukiessa voi edelleen keskustella luetusta, kysyä vieraiden sanojen merkityksiä ja pohtia yhdessä tapahtumien käänteitä. Ääneen luettu tarina on yhteinen kokemus, ja koululaisen varttuessa niistä kannattaa pitää kiinni!

Kaikista lapsista ei tule itsestään innokkaita lukijoita. Kaikista ei ehkä tule koskaan, mutta kyllä lukemaan voi kannustaa. Itse olen kehitellyt lukemaan kannustamiseen ihananilkeän Lue ääneen ja keskeytä -metodin. Kas näin se toimii:

Luet lapselle ääneen hyvää, jännittävää ja pitkää kirjaa. Siinä vaiheessa, kun lapsi on selvästi jo kiinni juonessa ja kiinnostunut kuulemaan jatkosta, keskeytät oikein mahdollisimman hankalassa kohdassa: örkit ovat juuri napanneet kaikki kääpiöt, Gandalf on poissa eikä Bilbo tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä. Tai Marge-täti on paisutettuna keittiön katossa, ja Harry Potter seisoo öisellä kadulla matka-arkkuineen ja hämmästelee valtavaa, tummaa koiran hahmoa. Napsautat kirjan kiinni ja sanot iloisesti:

- No niin, jatketaan sitten huomenna.

Itse lukeminen alkaa yks kaks tuntua lapsesta aika houkuttelevalta. Pari-kolme iltaa tähän tapaan, ja huomaat lapsen lukevan kirjan itse loppuun!