Olipa kerran ympäristöongelma

Luontoa ja eläimiä lienee ollut lastenkirjallisuudessa niin kauan kuin on ollut lastenkirjallisuutta. Osassa teoksia luonto on tapahtumapaikka, seikkailumaasto, mutta monissa teoksissa myös tai ensisijaisesti myötätunnon tai ihailun kohde. Samalla kun yhteiskunta on yleisesti havahtunut ympäristöongelmiin, ihmisen ongelmallinen ympäristösuhde on vakiintunut osaksi myös lastenkirjojen maailmaa.

Paha tehdas

Kaarina Helakisan kirjoittama ja Katriina Viljamaa-Rissasen kuvittama Elli-velli-karamelli (1973) kertoo Elli-tytöstä, jonka kotikaupungista puut ja kukat joutuvat väistymään ikävän herra Hatun tehtaan laajentamisen tieltä. Tehdas tuottaa maailmalle mitä kummallisimpia kapineita, joita ihmiset rientävät ostamaan vaikka eivät niitä tarvitsekaan. Lopulta jäljellä on enää Ellin ja Heppu-koiran kiipeilypuu, joka sekin on käynyt ruskeaksi ilman laadun huonotessa. Tehtailija Hattu haluaisi kaataa tämän viimeisenkin puun, mutta itsevarma Elli suuttuu ja asettuu vastustamaan suunnitelmia. Apu löytyy lopulta puusta itsestään: kiipeilypuun oksalla on taikakukka, jonka sisältä löytyy puhelin. Elli soittaa sillä metsään ja pyytää kaupunkiin uusia puita, kukkia ja lintuja. Kaupungin asukkaat riemastuvat ja alkavat nauttia kaupunkiluonnosta yhdessä Ellin ja Hepun kanssa. Herra Hattu on harmissaan ja joutuu väistymään kaupungista tehtaineen.

Ellin tarinassa ympäristöongelmat johtuvat välittömästi tehtaasta ja pohjimmiltaan ihmisten (herra Hatun sekä kapineita ostavien kaupunkilaisten) ahneudesta. Ongelmat ratkeavat, kun tehtaan toiminta lakkaa. Lisäksi tehtaassa valmistetaan tuotteita, joille ei oikeasti ole käyttöä. Lastenkirjoille tyypilliseen tapaan lapset saavat suoralla toiminnallaan ongelmat ratkaistua. Myös Marja-Leena Mikkolan saturomaanissa Anni Manninen (1977) tehdas on syypää ympäristöongelmaan, joen saastumiseen. Tehdas ei kuitenkaan ole tarpeeton, vaan se on Annin äidin ja muidenkin lähiseudun aikuisten työpaikka. Vaikka romaanissa koetaan taianomainen matka menneisyyteen ja maaemon puheille, ongelma ei ratkea taialla. Ongelma ratkeaa vasta, kun Annin isoveli kirjoittaa opettajan avustuksella vetoomuksen puhdistuslaitoksen rakentamiseksi.

Itämeren pelastajat

Paula Norosen suositun Emilian päiväkirja -sarjan osassa Supermarsu pelastaa silakat (2009) Emilia saa tehtäväkseen parantaa Itämeren tilaa supermarsuvoimillaan. Tehtävä osoittautuu vaikeaksi mutta lopulta Emilia keksii keinon: hän kuljettaa kaikki Suomen järvet Venukseen, soittaa uutisiin ja yksinkertaisesti kieltää ihmisiä enää saastuttamasta. Suomalaiset lupaavat lopettaa saastuttamisen, ja silakat pelastuvat.

Purjehtivat pojat Valtteri ja Juri havaitsevat merellä ison öljylautan Johanna Försterin kirjassa Musta Possu Saaristomerellä (2009). Pojat soittavat ripeästi hätänumeroon ja opastavat öljyntorjunta-aluksen oikealle alueelle. Öljylautan leviäminen saadaan pysäytettyä ajoissa ja pahoilta vahingoilta säästytään. Lähes realistisessa seikkailutarinassa ei pyritä pelastamaan koko Itämerta, mutta pojat osaavat toimia vastuullisesti onnettomuuspaikalle osuessaan.

Molemmissa kirjoissa ympäristöteema on yksi aihe monien joukossa. Tarinoissa ei myöskään ole varsinaista pääkonnaa, yhtä suurta saastuttajaa, tai ainakin tämä jätetään nimeämättä. Ehkä 2000-luvulla ympäristömyönteinen ajattelu on siinä määrin arkipäiväistynyttä, ettei hyvän ja pahan toimijan välistä jännitettä koeta tarpeelliseksi – tai sopivaksi lastenkirjaan. Tavallisempaa on, että ympäristöaiheet nousevat pintaan arkisina tekoina muiden tapahtumien ohessa, kulutuskritiikkinä, pyöräilynä tai jätteiden lajitteluna.

Lapsisankari ympäristönsuojelijana

Lastenkirjojen sankari on aihepiiristä riippumatta usein aktiivinen, lähes kaikkivoipa lapsi, joka sisullaan ja nokkeluudellaan pystyy päihittämään aikuiset tarinan ratkaisun hetkillä. Myös ympäristöongelmia ratkovat lapset ovat usein tällaisia. Ratkaisu jää kuitenkin tosielämän näkökulmasta tällöin melko epäuskottavaksi, kuten Ellin puhelu taikapuhelimella tai Supermarsun Venus-temppu. Anni Mannisen vetoomus ja Valtterin ja Jurin hätäpuhelu ovat aktiivisen toiminnan muotoina realistisia vaikkakin useimpien lasten (ja aikuisten) arkielämässä epätodennäköisiä.

Toisaalta lukija ei etsi lastenkirjasta omaan elämään sovellettavia käytännön neuvoja ympäristönsuojeluun sen enempää kuin ohjeita pimeyden voimilta suojautumiseen Harry Potter -kirjoista. Olennaista lukukokemuksessa ovat mukaansatempaava tarina sekä samaistumiskelpoiset henkilöhahmot. Tarinan voima on niissä tunteissa ja muistikuvissa, jotka lukemisesta jäävät. Kuka tietää, ehkä juuri ympäristöaiheisesta lastenkirjasta tulee lukijalle tärkeä tarina, joka kulkee mukana koko elämän ajan.


Tämä teksti on lyhennelmä vuonna 2013 Ympäristöasiantuntija-lehteen kirjoittamastani samannimisestä artikkelista. Taustatietoja olen etsinyt teoksesta Laakso ym. (2011).

Kirjallisuus:

Förster, Johanna 2009. Musta Possu Saaristomerellä. Helsinki: Lasten Keskus.
Helakisa, Kaarina ja Viljamaa-Rissanen, Katriina 1973. Elli-velli-karamelli. Helsinki: Weilin+Göös.
Laakso, Maria, Lahtinen, Toni ja Heikkilä-Halttunen, Päivi 2011. Tapion tarhoista turkistarhoille. Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Mikkola, Marja-Leena 1977. Anni Manninen. Helsinki: Otava.
Noronen, Paula 2009. Emilian päiväkirja: Supermarsu pelastaa silakat. Jyväskylä: Gummerus Kustannus Oy.