Pojat kaipaavat kirjoja ilman tyttöbakteereita, kirjoitti Vesa Sisättö eilen Helsingin Sanomissa. Sisättö arvelee, ettei pelkästään tytöistä kertova kirjallisuus uppoa poikiin, ja kaipaa lasten- ja nuortenkirjallisuuteen enemmän poikapäähenkilöitä.
Viisikymmentä- ja kuusikymmentäluvuilla, kun isäni oli lapsi, pojat lukivat poikakirjoja. Näin minulle on kerrottu, ja todisteena ajasta muutama tuon ajan poikakirja on kulkeutunut meidänkin huusholliin. Minäkin luin isän vanhoja kirjoja lapsena ja tykkäsin niistä. Niissä oli sankareina rehtejä ja reippaita poikia, joille tapahtui jännittäviä seikkailuja. Partiotyttöön kolahtivat erityisesti Aaro Hongan partiopojista kertovat seikkailukirjat.
En oikein tiedä, mitä pojat kahdeksankymmentäluvulla lukivat. Velipojan lukemisia tuli toki seurattua, ja hänhän luki pitkälti samaa kuin minä: historiallisia romaaneja, fantasiaa ja salapoliisitarinoita. Noista ainakin keskusteltiin ja vinkattiinkin kirjoja puolin ja toisin. Tyttökirjat tyyliin Anna ja Runotyttö veli taisi kuitenkin jättää väliin, ja toisaalta minun Tarzan- ja Mars-kirjojen tuntemukseni taisi jäädä vähäisemmäksi kuin hänen. (Muistelen kyllä lukeneeni yhden kumpaakin sarjaa.)
Poikien lukemisen vähenemisestä on oltu huolissaan jo pitkään. Sisätön mukaan lukuinto romahtaa noin 15 vuoden iässä, mutta oman poikani ystäväpiirissä näyttää siltä, että iso osa 12-vuotiaistakaan ei juuri lue kirjoja. Jotkut kyllä lukevat paljon, mutta useimmat eivät.
Lapsella on oikeus omaan makuunsa kirjojen suhteen
Äitinä ja siis naisena pojan kannustaminen lukemaan tuntuu vaikeammalta kuin tyttären kannustaminen. On jotenkin vaikeampi suositella pojalle kirjoja - varsinkaan uusia kirjoja - koska en ole koskaan itse ollut alakouluikäinen poika. Erityisen hankalaa se oli silloin, kun poika oli pienempi ja vasta opetteli lukemaan pitkiä kirjoja. Esimerkiksi Kapteeni Kalsari tai Tohtori Proktorin pierupulveri -kirjojen hauskuus jää niin totaalisesti avautumatta tälle äiti-ihmiselle, että on vaikea muistaa ja ymmärtää, että oma rakas kullanmuru mussukka voisi oikeasti nauttia niiden lukemisesta.
Lukemaan kannustamisessa äiti-ihmisen (kuten myös isäihmisen) onkin tärkeä muistaa, että vaikka oman lapsuuden rakkaita kirjoja voi tarjota lapselle luettavaksi, lapsella on oma kirjallinen makunsa ja hänen on hyvä löytää luettavaa myös uusista lastenkirjoista. Kaikkien ei tarvitse tykätä samoista kirjoista!
Luulen Vesa Sisätön olevan oikeassa siinä, että pojat kaipaavat kirjoihin samaistuttavia poikahahmoja. Kirjailijan sukupuolella sen sijaan tuskin on valtavasti merkitystä - lapselle kirjan sisältö eikä kyseisen sisällön luoja ratkaisee, onko kirja kiinnostava.
No mitä pojat sitten lukevat?
Muutama vuosi takaperin meidän pojan käsissä kuluivat kotimaiset, humoristiset koululaistarinat, kuten Tuula Kallioniemen Reuhurinne-kirjat, Katri Tapolan Väinämö-kirjat ja Timo Parvelan Ella-kirjat. (Näistä muuten ainoastaan Väinämö-kirjoissa on selkeä poikapäähenkilö, ja kas, kirjailijahan on nainen.) Nykyisin 12-vuotias lukee etupäässä fantasiaa: Taru sormusten herrasta, Narniat, Harry Potterit sekä David Eddingsin Belgarionin taru on kaikki kahlattu läpi, osa jo pariin otteeseen. Huumori viehättää edelleen: pikkusiskon lahjaksi saamat uudet Ellat tulevat edelleen luetuiksi myös isoveljen toimesta, ja Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja -sarja kuuluu herran suosikkeihin.
Ystävät ovat suositelleet pojalle Percy Jacksoneita, mutta toistaiseksi näitä "mieskirjailijan teoksia, joissa seikkailee nuori mies" ovat meidän taloudessa lukeneet vain naispuoliset henkilöt. Ensimmäinen sarjan osa on kyllä hommattu tyrkylle... katsotaan, kuinka käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti