Synkistely ei pelasta ilmastoa

Ilmastonmuutos tuhoaa maapallon, mutta emme silti muuta elintapoja. Kuulostaa järjettömältä. Mikä yhtälöstä puuttuu?

Ilmastonmuutosta ja muita globaaleja ympäristöongelmia koskeva uutisointi on usein synkkää. Eikä ihme: ongelmat todella ovat vakavia. Kuluva vuosi on jäämässä historiaan ennätyksellisen lämpimänä. Poikkeuksellisten sääilmiöiden, kuivuuden ja ilmastopakolaisuuden odotetaan lisääntyvän eri puolilla maailmaa. Ympäristömuutosten vuoksi on käynnissä sekä valtaisa lajien sukupuuttoaalto että ympäristösyistä johtuva humanitaarinen kriisi. Pessimistinen kuva ympäristön tilan tulevaisuudesta näkyy lehtiotsikoiden lisäksi peruskoulun oppikirjojen sivuilla, joilla ympäristöongelmat saatetaan pahimmillaan rinnastaa maailmanloppuun.

Ympäristökasvatus saa ja voi olla hauskaa.

Huoli ei riitä

Synkkien tosiasioiden tarkastelu ei saa meitä muuttamaan elintapojamme. Globaaleihin kysymyksiin vaikuttaminen on yksilön näkökulmasta niin vaikeaa, että ongelmiin vahvasti tunteella suhtautuva ihminen saattaa tuntea lamaannuttavaa epätoivoa. Toisaalta moni ottaa etäisyyttä ympäristöongelmiin voidakseen jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Asiat, jotka tapahtuvat maantieteellisesti tai ajallisesti kaukana, eivät kosketa samassa määrin kuin lähiympäristössä tapahtuvat asiat. Esimerkiksi lähivesistön saastuminen koskettaa suomalaista enemmän kuin Koillis-Kiinan kuivuus, vaikka jälkimmäinen vaikuttaa merkittävästi suuremman ihmisjoukon elämään. 2050-lukua koskevat ilmastoennusteet tuntuvat koskevan etäisessä tulevaisuudessa eläviä vieraita ihmisiä huolimatta siitä, että nykyiset ekaluokkalaiset ovat tuolloin hädin tuskin saavuttaneet keski-iän. Epämiellyttävät asiat, joihin ei voi itse suoraan vaikuttaa, on helpompi torjua unohtamalla kuin tarttumalla toimeen niiden vastustamiseksi.

Tutkimusten mukaan huoli ympäristöstä on välttämätön edellytys ympäristövastuulliselle toiminnalle, mutta toiminta edellyttää myös toista, paitsioon jäänyttä tunnetta, toiveikkuutta. Ihminen toimii vain, jos hän uskoo, että asioiden on mahdollista muuttua paremmiksi. Ilman huolestumista ihmisellä ei ole syytä toimia ympäristön puolesta, mutta ilman toivoa hän ei jaksa eikä viitsi tehdä mitään. Rakentavaa toivoa tunteva ihminen uskoo ongelmien ratkeavan, jos asian eteen tehdään työtä, ja sitoutuu itsekin toimimaan ympäristön hyväksi. Sen sijaan ongelmien kieltämiseen perustuva optimismi ei johda ympäristömyönteiseen toimintaan.

Ympäristöstä saa nauttia

Yhteinen tekeminen ja huolen jakaminen muiden kanssa ovat tärkeitä tekijöitä ympäristövastuullisen toiminnan rakentamisessa. Pyrkiminen samaan päämäärään yhdessä muiden kanssa kannustaa uskomaan ympäristövastuullisten tekojen kannattavuuteen silloinkin, kun uutiset ympäristön tilasta ovat huonoja. Koulumaailmassa tällainen yhteisö on esimerkiksi kansainvälinen Vihreä lippu -ohjelma, johon osallistuu noin 48 000 koulua eri puolilla maailmaa. Ohjelman osallistujakouluissa ei pelkästään opiskella ympäristöasioita vaan vähennetään määrätietoisesti koulun omaa ympäristökuormitusta. Lapset ja nuoret osallistuvat aikuisten kanssa ohjelman suunnitteluun ja päätöksentekoon. Käytännön toiminta voi olla esimerkiksi jäteastioiden punnitsemista tai ilmastoaiheisen flashmobin järjestämistä. Paitsi opettavaista ja voimaannuttavaa, ohjelmaan osallistuminen on hauskaa.

Kestävää elämäntapaa ei tarvitse tavoitella hampaat irvessä. Vaikka yksittäisen ihmisen tai pienen ryhmän arjen ympäristöteot eivät ratkaise globaaleja ympäristöongelmia, omista teoista ja parhaansa yrittämisestä saa iloita ja olla ylpeä. Vastuun kantaminen tuo tyydytystä. Jotta jaksaisimme välittää maailmasta, meidän täytyy saada nauttia siitä. Luonnossa liikkuminen, yhteisöllisyys, ystävän osoittama hyväksyntä ja leikki tuottavat iloa ja onnellisuutta ilman hiilipäästöjä. Lapsia ja nuoria kannattaakin kannustaa iloiseen uteliaisuuteen maailmaa kohtaan.

Teksti on alun perin julkaistu Skolarin blogissa.